Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutorial. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutorial. Näytä kaikki tekstit

24 toukokuuta 2015

Uusi massaohje

Luvatusti tässä oma versioni kuinka tehdä polymeerimassasta ampiaisia:




Seuraavana vuorossa yksinkertainen ohje kuinka tehdä sammakoita!



>>>>>>>>>>>>>
Alla vielä mustia lehtikoruja

23 maaliskuuta 2015

Leppäkerttuja massasta

Otin nämä kuvat aikoja sitten, mutta vasta nyt sain sen tehtyä niistä yhtenäisen ohjeen.

Olkaapa hyvät: minun tapani tehdä leppiksiä! <3

***

Laitan lisäksi jossain vaiheessa kevättä ohjeen kuinka tehdä amppareita minun tyylilläni :D

20 marraskuuta 2014

Käsityökerhoilua

Ja takaisin päivitettyyn tilanteeseen :D

Olen käsityökerhossa jossa pääsen kokeilemaan minulle uusia juttuja mm neulahuovutusta, paperilaatikoiten tekoa punomalla jne.
Tässä se mitä olen tähän saakka saanut aikaiseksi:



Yli 10 vuoden tauon jälkeen otin puikot käsiini ja opettelin uudestaan kutomaan
-nurin neule on ollut hukassa jo useamman vuoden ja nyt
sain henkilökohtaista opastusta löytääkseni sen taas.
Eipä muuta kuin harjoittelemaan jotta käsiala paranee!


 Tästä punotusta lootasta tuli upea ja jämäkkä lakkauksen jälkeen.
Oli se jämäkkä ennenkin, mutta lakkauksen avulla säilyy sormet ja tavarat mustetuhruilta.
Mieheni ehdotti sanomalehden silittämistä jotta muste ei tahraisi, mutta se olisi pitänyt tehdä ennen punontaa. Silittämällä kyllä saisi suorat ja piukat reunat kaistaleisiin!
Valitsin tarkaan vain musta-valkoiset sivut käyttööni.
Taittelin tämän sivun periaatteella omani: 4 kaistaletta yhteen suuntaan ja 5 toiseen.
Mies vei tämän laatikon omiin tarpeisiinsa auton detailing-jutuilleen <3


Neulahuovutuksella tehdyt tähdet. Oli todella hauskaa vaikka sormet kärsikin kun tökin itseäni.
Nyt kun joku vielä tajuaisi hommata mulle kasan huovutusvilloja ja neulat.. :P
Nämä suunnittelin laittavani myöhemmin tehtävään risukranssiin koristeiksi.
Ohje täällä


Piti kokeilla tehdä tällainen 4-värinen origamirasia.
Värit eivät ole minun makuuni ja paperi oli turhan paksua ja karkeaa, mutta kokeillahan pitää...


Nämä origamirasiat
on tehty vanhasta kaavapapereista ja värillisestä kopiopaperista.
Koristeet tein paperinarusta ja loppusilauksen antoi glitteriliima kukkien terälehdillä.
(rasian ohje kuvan alla)
 


Origamirasian taitteluohjeet

18 syyskuuta 2013

Syksyn värejä

Juttuja keskeneräisinä:

Pääkallot 

step 4. apply varnish
  ^_^

Ovikranssi Halloweeniksi/Syksyksi