Näytetään tekstit, joissa on tunniste dress. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dress. Näytä kaikki tekstit

03 lokakuuta 2015

Timanttista

Tein ystävälleni pienen timantin. Vielä pitää löytää tarpeeksi pieni kehys jostain (?) kuvaa varten.
Annan tämän joko nyt syyslomalla tai vasta joululahjaksi ;)
Kuva referenssikuvista (useita) itsepiirtämäni ja suunnittelemani.
Kun kerta voimia ja motivaatiota on tehdä niin teen mielelläni käsitöitä ilahduttaakseni toista <3


Tämän kuvan käyttö-idea tuli mieheltäni. Teksti ja malli on omani. Leikkasin tekstin ja mieheni totesi josko tekisin hänen äidilleen lahjaksi. Jos ehdime reissaamaan anoppilaan niin saanee tämän synttärilahjaksi, mutta muuten täytyy odottaa lahjan antoa jouluun.


Tämä kuva on ilmainen käyttää yksityisesti. Mennee joko sukulais- tai kummitytölle jouluksi. Korkeus n17,5c x leveys 12,5cm. Taustassa silkkipaperia joten halutessa kuvan voi istuttaa taustattomiin kehyksiin jolloin valo pääsee silkkipaperista läpi. En ole vielä päättänyt.


Tämä oli ensimmäisiä leikkuuharjoituksiani.
Tämän tein ihan `rakkaudesta` elokuvaa kohtaan. Piirsin itse mallista muunnellen alkuperäistä itselleni sopivammaksi. Eli `UP`-elokuvasta tuttu talo ilmapalloineen. Ilmapallojen taustana on maalaamani vesiväripaperi. Korkeus noin 24cm.
Leikkasin ensimmäistä kerran näin paljon kaarevia muotoja -ja vääränlaatuisesta paperista. No, virheistä oppii joten tämän jlk ostin vihdoin oikeaa paperia.



Vielä viimeiseksi kesämekko jonka tein 2numeroa liian suurta mekkoa mallina/pohjana käyttäen. Leikkasin ja sommittelin kaavat itse (leikkasin aikas summittaisesti...). Olen viimeeksi ommellut 2v sitten ystävälleni yksinkertaisen joulusukan ja sitä ennen ompelemisesta on lähemmäs 10v ellei enemmänkin! Mekon helma heiluu kivasti kävellessä ^_^

18 kesäkuuta 2015

Kesähamonen

Huomasin, etten ollut laittanut kuvaa viime kesänä tehdystä kortista (tai sitten en vain löydä sitä blogista).


Rautalankahenkari ja hame olivat ensimmäiset yritykseni tämän mallin kanssa.
Harmikseni en löydä enää ohjetta tai kaavoja tähän :(, mutta onneksi tuo on todella yksinkertainen malli! :D



23 maaliskuuta 2014

Vielä muutama korttimalli lisää...

Pääsiäistä valmistellessa kokeilin muutamia helppoja korttimalleja.

Alla olevat on kaikki `omaa tuotantoa` ;)

Tuo missä on sininen pupu ja pajun oksa: siihen tein pajunkissat liimatipoilla jotka myöhemmin värjäsin valkoisella korjauslakalla kun liiman väri ei riittänyt. Olisihan tuon voinut tehdä maalitipoillakin nopeammin, mutta käytin mitä pöydällä oli joten -näillä mennään :P
Kokeilin myös vuosien tauon jlk ristipistoa ja vaikka pupussa onkin virheitä ei ne ainakaan itteäni haittaa!


Näissä opettelin sormin virkkaamista. Ihan vaan perus-ketjusilmukkaa pyöritelty ylemmässä kortissa pupun hännäksi ja alemmassa kortissa silmuketju on liimattu löyhästi pupun malliseksi.

<3<3<3<3<3<3<3
Tällaisen kortin tein softiksesta kummitytön vanhemmille sairaalaan kun en kerta itte flunssaisena päässyt sinne tervehtimään uutta tulokasta <3 ^_^

<3<3<3<3<3<3<3

Tällaisen tein malliksi askartelukansioon töihin. Alkuperäinen idea ei ole omani.
Kortin henkari on itse väännetty käsin pehmeästä rautalangasta.